
Kesäkuussa pääkaupunkiseudulla järjestettävän Millennium Youth Camp -tiedeleirin osallistujat on valittu. Leirin tavoitteena on lisätä nuorten kiinnostusta luonnontieteitä, matematiikkaa ja teknologiaa kohtaan sekä tuoda esille koulutusmahdollisuuksia suomalaisissa yliopistoissa.
Kolmatta kertaa järjestettävä Millennium Youth Camp pidetään 9.–16. kesäkuuta 2012. Suositulle leirille haki 1 620 iältään 16–19-vuotiasta nuorta kaikista maanosista.30 huippulahjakkaan valitun joukossa on myös kaksi suomalaista.
Millennium Youth Campin kotisivuilla aletaan julkaista huhtikuun puolivälistä lähtien The Road to the Millennium Youth Camp -blogia, jossa muutama, eri puolelta maailmaa valittu bloggaaja kertoo leirivalmisteluistaan, odotuksistaan sekä projektitöidensä etenemisistä.
Leiriviikon aikana jaetaan jo viidettä kertaa Millennium-teknologiapalkinto. Yksi leirin kohokohdista onkin leiriläisten ja palkittujen tapaaminen 14.6. Otaniemessä, jossa nuoret saavat keskustella teknologian huippuosaajien kanssa.
Toimittajat ovat tervetulleita vierailemaan leirillä.
Tapahtuman pääjärjestäjät ovat Tekniikan Akatemia ja valtakunnallinen LUMA-keskus.
Lisätietoja:
Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopisto
etunimi.sukunimi(at)helsinki.fi, puh. 050 514 1450
riikka.oorni(at) technologyacademy.fi, puh. +358 40 5077 916
Median yhteydenotot:
etunimi.sukunimi(at)technologyacademy.fi, puh. 0400 420 922
Tiedeleirin verkkosivut: www.millenniumyouthcamp.fi
Verkkolehti MyScience: http://www.myscience.fi