
Yhdysvallat on turvallinen matkailumaa. Kansainvälisen terrorismin vaara aina olemassa. Lentokentillä varattava aikaa.
Suomen pääkonsulaatti
Los Angeles
Yhdysvallat on turvallinen matkailumaa. Matkailijoita kehotetaan kuitenkin valppauteen ympäristön suhteen. Kansainvälisen terrorismin vaara on olemassa, joten viranomaiset ovat nostaneet valmiutta terrorismi-iskujen varalta lentokentillä sekä suuremmissa tilaisuuksissa.
Matkailijaa suositellaan tutustumaan Suomen Washingtonin suurlähetystön laatimiin matkustusohjeisiin. Ohjeet sisältävät yleistietoa viranomaisten määräyksistä liittyen turvatarkastuksiin, käsimatkatavaroihin, Yhdysvaltain ESTA – matkustuslupaan sekä viisumi- ja passiasioihin.
Yhdysvaltain passi- ja viisumisäännöistä vastaavat viime kädessä Yhdysvaltain maahantuloviranomaiset. Viimeisimmät ohjeet on hyvä tarkistaa ennen matkaa Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystöstä.
Matkailijaa kehotetaan tutustumaan etukäteen Yhdysvaltain liikenneturvallisuusviraston tiedotteisiin ja ohjeisiin Transportation Security Administrationin (TSA) verkkosivuilla. Yhdysvaltain turvallisuusministeriön asiantuntijoiden virallista lausuntoa liittyen uhka- ja terroritilanteisiin voi seurata Department of Homeland Securityn verkkosivuilta.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen . Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta matkustusilmoitus.fi.
Sukulaiset/ystävät on myös hyvä pitää informoituina matkustussuunnitelmista, koska esimerkiksi langattomien puhelimien kattavuus vaihtelee eri osavaltioissa.
Yhdysvaltojen länsirannikolla pätevät samat säännöt, jotka tavallisen matkustajan on otettava huomioon liikkuessaan missä tahansa Pohjoismaiden ulkopuolella. Välttämättömät tavarat kannattaa pitää turvallisessa paikassa tai ulkona liikuttaessa lähellä kehoa. Pimeitä katuja tai kujia kannattaa välttää ja noudattaa tavallista varovaisuutta. Passista ja mahdollisesta viisumista kannattaa ottaa kopiot ja pitää ne erillään alkuperäisistä.
Matkailijoiden on syytä seurata tarkasti yhdysvaltalaisviranomaisten ohjeita.
Suomalainen ajokortti hyväksytään lyhyillä esim. turistimatkoilla useissa osavaltioissa Yhdysvalloissa. Kansainvälistä ajokorttia tai USA-liitettä suositellaan hankittavaksi, varsinkin jos ajokortin tiedot eivät ole englanniksi. Ennen matkaa kannattaa tarkistaa Autoliitosta eri osavaltioiden vaatimukset. Pitemmän oleskelun ajaksi tulee hankkia paikallinen ajokortti. Lisätietoa saa Autoliitosta.
Yhdysvaltojen autovakuutuskäytäntö poikkeaa suomalaisesta. Länsirannikolla liikkuminen on vaikeaa ilman autoa, ja asianmukainen vakuutus on suositeltava myös autoa vuokrattaessa. Auton vuokraamiseen vaaditaan aina luottokortti.
Yhdysvalloissa täysi-ikäisyyden raja ja oikeudet vaihtelevat osavaltioittain. Monessa osavaltiossa täysi-ikäisyyden raja on 18, mutta alkoholin ostamisen ikäraja on 21 vuotta. Tämä on hyvä huomioida alkoholipitoisten tuotteiden ostamisessa ja nauttimisessa. Lainsäädäntö alkoholin käytöstä vaihtelee osavaltioittain ja seuraukset rikkomuksista saattavat olla kovat.
Länsirannikolla saattaa esiintyä luonnonmullistuksia, kuten maanjäristyksiä, tulvia ja metsäpaloja.
Kaliforniassa sattuu vuosittain noin 10 000 maanjäristystä. Näistä useimmat ovat niin pieniä, etteivät ne tunnu maanpinnalla. Suuremman maanjäristyksen sattuessa on seurattava paikallisten viranomaisten tiedotteita ja noudatettava niissä annettuja ohjeita. Ennakolta voi tutustua viranomaisten antamiin ohjeisiin internetissä.
Lisätietoa Kalifornian metsäpaloalueista löytyy osavaltion Department of Forestry and Fire Protection -verkkosivuilta
Sairastapausten tai onnettomuuksien varalta on suositeltavaa hankkia ennen matkustamista kattava matkavakuutus, sillä terveydenhuollon kustannukset ovat Yhdysvalloissa erittäin korkeat. Lääkärinmaksu on varauduttava maksamaan ensin itse, sillä useimmat lääkärit eivät hyväksy ulkomaisten vakuutusyhtiöiden maksusitoumuksia. Vakuutusyhtiön ja sairaalan kanssa voi kuitenkin sopia sairaalalaskun maksamisesta suoraan.
Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen, Maailman terveysjärjestön WHO:n ja European Centre for Disease Prevention and Controlin sivuilta saa ajankohtaista tilannetietoa mahdollisista tartuntataudeista.
Suomen kansalaisen matkustusasioista/passiasioista saa lisätietoja ulkoasiainministeriön verkkosivuilta Suomen kansalaisen matkustusasiakirjat.
Ennen matkaa on hyvä tutustua Matkustusohjeisiin Yhdysvaltoihin, jotka sisältävät myös passi- ja viisumiohjeita. ESTA eli elektroninen hyväksyminen USA:n matkalle tuli pakolliseksi 12.1.2009. Järjestelmällä Yhdysvaltain tulli- ja rajavartiolaitos varmistaa Visa Waiver-ohjelman puitteissa matkustavien henkilöiden kelpoisuuden saapua USA:han. Jos matkustaja ei saa Esta-hyväksyntää, hänen on haettava viisumia USA:n suurlähetystöstä. Lentoyhtiöt eivät voi hyväksyä lennolle viisumitta matkustavaa henkilöä, jolta puuttuu ESTA. Tarkempaa tietoa ESTA:sta sekä linkki ESTA-hakemussivuille löytyy Yhdysvaltojen suurlähetystön sivuilta.
ESTA-hakemus muuttui maksulliseksi 8.9.2010 alkaen. ESTA-hakemuksista, jotka tehdään 8.9.2010 tai sen jälkeen peritään 14 dollarin maksu.
Yhdysvaltain turvallisuusviranomainen Transportation Security Administration (TSA) otti käyttöön 31.10.2009 lähtien uuden Secure Flight –ohjelman, jolla kerätään ennakkotietoja jokaisesta Yhdysvaltoihin, Yhdysvalloista tai Yhdysvaltojen kautta matkustavasta henkilöstä. Tiedot ovat oltava kaikissa varauksissa ennen lipunkirjoitusta. Vaadittujen tietojen puuttuminen varauksesta voi aiheuttaa sen, että lentoyhtiö ei voi hyväksyä henkilöä lennolle. Lisätietoja www.TSA.gov.
Yhdysvalloissa matkapuhelinjärjestelmä on erilainen kuin Suomessa. Tavallinen kaksitaajuuspuhelin ei toimi, vaan maassa tarvitaan kolmitaajuuspuhelin. Kolmitaajuuspuhelimia saa vuokrata muun muassa Helsinki-Vantaan lentoasemalta.
Rahansiirrot Suomesta hoituvat hätätilanteessa nopeasti esimerkiksi Forexin tai Western Unionin kautta, jos omainen tai tuttava tallettaa rahat kyseisiin toimipisteisiin Suomessa.
Yhdysvaltojen koko maata kattava ilmainen hätänumero on 911.
Suomen pääkonsulaatti, Los Angeles, puh. +1-310-203-9903
Viikonloppu- ja loma-ajan päivystys hätätilanteissa puh. +358-9-1605 5551.
Yhteystiedot: Suomen pääkonsulaatti, Los Angeles
Consulate General of Finland
11900 West Olympic Blvd, suite 580
Los Angeles
California 90064-1163
U.S.A
Sähköposti: sanomat.los@formin.fi
Puh: +1-310-203 9903
Fax: +1-310-203 9186
Verkkosivut: www.finland.org